11 toukokuuta 2017

TYÖSSÄOPPIMINEN - ENSIMMÄINEN VIIKKO

Työssäoppiminen
Ensimmäinen viikko

Vko 15

Kitaratelineen kasaus
10 huhtikuuta 2017
Ensimmäinen päivä työssäoppimisessa alkoi ja lähdimme kiertämään paikkoja työssäoppimisohjaajani kanssa. Kierroksen jälkeen kävimme vielä työtilamme työkoneet läpi. Lounastauon jälkeen minua odotti kahden kitaratelineen kasaus. Puuseppä oli suunnitellut ja sahannut telineen osat valmiiksi ja porannut reikiäkin valmiiksi telineen pohja- ja päällispaloihin. Minun hommani oli porata telineseiniin lisää reikiä ja ruuvata teline kasaan (kuvat 1 - 3).


Vapaapäivä
11 huhtikuuta 2017


Rimakehikon teko
12 huhtikuuta 2017
Toisena työpäivänä aloitimme kehikkoharjoituksella. Entinen rimakehikko oli vino, niinpä sain tehdä uuden sen tilalle.
Aloitimme kehikon teon ihan alusta, eli ensin otin mitat vanhasta kehikosta ja mittojen ottamisen jälkeen lähdin katkaisemaan katkaisusahalla rimat oikeaan mittaan. Oikeaan mittaan sahattujen kappaleiden jälkeen harjoittelin kolojen tekoa rimoihin pyörösahalla. Parin kokeilun ja oikean korkeuden löydettyäni lähdin sahaamaan kehikon keskelle tuleviin (2 kpl) rimoihin kolot (kuvat 5 - 6).
Vaakasuuntaisten keskirimojen jälkeen oli pystykeskiriman vuoro, johon oli tarkoitus tehdä vastaavat kolot keskirimoille. Tätä varten asettiin sahan halkaisinohjain haluttuun kohtaan ja vastaavasti myös katkaisinohjain ja näin sai identtisen kolon myös riman toiseen päähän kiepsauttamalla kappale ympäri. Nämä kolot tehtiin myös tarkistuspyörösahalla.
Kolojen teon jälkeen siirryttiin pitkiin reunarimoihin, joiden päätyihin oli tarkoitus tehdä ns. kynteliitokset, jotta kehikon saisi pujotettua metallijalustan sisään. Harjoittelin tätäkin pari kertaa harjoitus kappaleeseen pyörösahalla, jonka jälkeen pääsin sahaamaan oikeat liitokset. Riman päähän haluttiin 10 cm päästä pieni uurre, niinpä katkaisuohjain asetettiin 97 mm kohdalle, jättäen sahan terälle varaa (3 mm) ja terä asetettiin n. 3 mm korkeuteen. Riman pää asetettiin halkaisuohjainta vasten ja sahattiin 3 mm syvä uurre. Tämän jälkeen kappaletta vietiin terän päältä vasemmalta oikealle sahaten riman päähän kynteen. Sahauksen jälkeen 20 mm paksun riman päästä oli saatu 17 mm, joka sopii metallijalustan sisälle.
Kehikon kokoaminen aloitettiin ulkokehyksien kasaamisesta. Ylärima ja toinen reunarima puristettiin puristimella kiinni toisiinsa ja porattiina alkureäit. Reiät porattiin rimojen yläpäähän hiukan vinoon ylöspäin (kuva 7). Rimat ruuvattiin kiinni 45 mm ruuveilla. Sama toistettiin toisen yläreunan kanssa. Poikkeuksena riman alapäät, jotka sai porata ja ruuvata suoraan.


Vapaapäivä (Pääsiäisloma)
13 huhtikuuta 2017  


Vapaapäivä (Pääsiäisloma)
14 huhtikuuta 2017


*****

Kitaratelineiden kasausta

Vanha kehikko ja uusien rimojen mallailua
Kolotuksien tekoa
Kehikon ulkoreunojen kiinnitäminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti