29 huhtikuuta 2017

KIRJASTON RAKETTI - SIIPIEN TUKIKAPPALEIDEN KITTAUS JA MAALAUS

Kirjaston raketti
Siipien tukikappaleiden kittaus ja maalaus

Vko 12

Tukikappaleiden viisteet ja kittaus
23 - 24 maaliskuuta 2017
Jatkoin tukikappaleiden kanssa ja tein oikohöylällä kappaleiden raketin seinää vasten tulevaan reunaan pienen viisteen, jotta kappaleet kiinnittyisivät kaarevaan seinään mahdollisimman hyvin (kuvat 1 - 2). Tämän jälkeen kittasin Vaku 30 kitillä kappaleiden ruuvien tekemät reiät ja muut kolot (kuvat 3 - 4).


Vko 13

Tukikappaleiden pohjamaalaus
27 maaliskuuta 2017
Kitin kuivuttua hioin kappaleet kevyesti hiomapaperilla ja pohjamaalasin kappaleet valkoisella ykköspohjalla (kuva 5). Tukikappaleiden kuivuessa suunnittelin raketin oveen tulevia kuvioita. Tukikappaleiden kuivuttua ne välihiottiin ja niiden päälle laitettiin toinen kerros pohjamaalia (kuva 6). Luokkatoverini oli rakentanut oven ja odotellessani taas tukien kuivumista kittasin raketin oven reunojen kolot (kuva 8).


Tukikappaleiden maalaus
28 maaliskuuta 2017
Tukikappaleiden pohjamaalauksen jälkeen aloin testaamaan erilaisia sävyjä tukikappaleiden väriksi. Kokeilin ensin tummanpunaisia sävyjä, mutta päädyimme kuitenkin harmaaseen (samaan sävyyn kuin ohjauspaneelissa). Tukikappaleet maalattiin kahteen kertaan harmaalla maalilla ja maalauksien välissä taas välihionta (kuva 9). Tukikappaleiden kuivuessa siirryin raketin kärjen osien reunojen hiomiseen ja kittaamiseen (kuvat 10 - 11).

Toisen vuoden opiskelijat auttoivat meitä raketin tekemisessä ja jatkoimme iltapäivällä heidän työtään raketin ikkunoiden kanssa. Siistimme ikkunoiden reunoja sahaamalla tarvittaessa japaninsahalla ja hiomalla. Lopuksi vielä kittasimme ikkunoiden reunat Dalapro Fine kitillä (kuvat 12 - 13).


*****

Viiston tekeminen oikohöylällä
Kolojen kittausta
Ensimmäinen pohjamaali kerros

Toinen ja kolmas pohjamaali kerros
Raketin oven kittaus
Maalattu ja välihiottu tukikappale
Raketin kärjen kappaleiden hionta ja kittaus

Ikkunat työnalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti